Niin. Edelleenkin laukannostot harjoitusravista ovat ongelmana. Käynnistä saan ihan kelvollisiakin nostoja, ja onnistumisprosentti on hyvä. Parin viikon takaisissa seurakisoissa olivat pöytäkirjani parhaat pisteet juurikin laukannostosta (7: Askeleessa). Mutta nostot harjoitusravista ovat edelleen painajaiseni.
Olen nyt tästä tilanteesta huolestuneena hieman harjoitellut, ja alan pääsemään jyvälle ongelman syvimmästä olemuksesta.
Hoppuhan ei siis laukkaa nosta, jos ratsastaja tekee seuraavia asioita:
- Tuijottaa maahan
- Nostaa polvea voidakseen antaa laukka-avut kantapäällä
- Hyökkää kaulalle ja heittää ohjan pois
- Nyhertää ja jarruttaa
Laukannoston sijaan hevonen lisää ehkä ravin vauhtia, mutta ei välttämättä edes aktiivisuutta. Tomera lisähuomautus raipalla saa aikaiseksi kipakan hännän huiskautuksen, mutta ei ainuttakaan laukka-askelta. Mikä on toki ihan ymmärrettävää, koska tällaisessa tilanteessahan ei ole pyydetty laukannostoa, vaan ainoastaan heiluttu epämääräisesti satulassa.
Muutamalla valmennustunnilla ja pari kertaa itsekseni olen tässä välissä tätä mystistä laukannostoa yrittänyt harjoitella. Faktahan siis on tietenkin se, että vaikka kyseessä on tavallaan ihan alkeiskurssitason asia, niin minä en osaa laukannostoa. Monilla muilla hevosilla asia onnistuu näennäisesti, koska teen selässä jotain, mistä hevoset päättelevät, että nyt pitää alkaa laukkaamaan. Joskus ajoitus on sen verran onnekas, että saan jopa kehuja: Hyvä nosto! Mutta opetusmestari Hoppu pakottaa oppimaan oikeasti, mikä tietysti on ihan paras juttu.
Muutamat viime kerrat satulassa ovat kyllä tuottaneetkin oikein hyviä nostoja kumpaankin suuntaan harjoitusravista. Näiden hyvin kokemusten pohjalta asiaa kovasti pohtineena olen havainnut, että laukka nousee seuraavien asioiden avulla:
- Katse on reippaasti eteen, jotta istunta on suora eikä keikallaan lavoilla ja maata kohti
- Ravi liikkuu eteen ja on aktiivista
- Jalka pysyy alhaalla, ja laukannosto tulee istuinluilla keinauttamalla
Loppupäätelmänä siis todettakoon, että kun istuu kauniisti tasapainossa ja antaa hevosen liikkua eteen, niin laukkahan nousee pelkästä eteenpäinpyrkimyksestä kun siihen antaa luvan. Tällaisia laukannostoja olen siis onnistunut tekemään harjoitellessani aina muutaman, mutta lopulta kuitenkin taantunut hinkkaamaan mainittua polvennoston ja kantapäällä hiertämisen taktiikkaa. Se tunne on kyllä aika karu, kun irtaantuu satulasta ja yrittää tökätä hevosta laukalle, verrattuna siihen, että hevonen sujuvasti soljahtaa askellajista toiseen. Kummassakin tapauksessa tasan tarkkaan tietää, että mitä askellajia se seuraava askel on.
Laukannosto-ongelma on tietenkin kasvanut aikamoiseksi henkiseksi peikoksi minulle. Ensimmäiset yritykset kariutuvat aina jo vähintään pessimistiseen jäykkyyteen ja jarrutteluun. Kaiken huipennus oli eilisellä valmennustunnilla totaalinen luovuttaminen, kun annettu tehtävä oli mielestäni niin vaikea, että en edes yrittänyt. Tämä hävetti aika paljonkin, ja oli mielestäni aika epäkunnioittavaakin valmentajaani kohtaan, jonka asiantuntemuksella ei varmasti asetettaisi minulle eikä hevoselle sellaista tehtävää, josta emme voisi suoriutua. Kolme yritystä jätin kesken, kunnes lopulta kokosin itseni, ja päätin muuttaa ratsastustani. Laukka tarmokkaaksi, takapäätä alle ja etupäätä ylös, hieman ryhtiä ja terävyyttä tekemiseen. Ja kyllähän me lopulta osattiin Hoppusen kanssa hienosti: ympyrä leikkaa laukassa, keskellä suoristus ja laukanvaihto raviaskeleen kautta. Ihme juttu. Yht’äkkiä ratsastus tuntui taas helpolta ja niin mielettömän mahtavalta!