Heh, kaikenlaista kivaa kuten laukannostoja on taas puuhasteltu viime viikkoina. Hyviä hetkiä on tullut, ja raskastakin on ollut. Tässäpä mitä muistuu näin äkkiä mieleen:
1. Laukkaa hurraa!
Tärkeintä kaikesta: laukannostot sujuvat melkein hyvin!! Ongelma ei ole enää ainakaan henkinen, vaan epäonnistumiset ovat tässä vaiheessa ihan puhtaasti vain satunnaista taitamattomuutta ja löperyyttä. Ja joka tapauksessa nostot onnistuvat jo sanotaanko 75-prosenttisesti, jei!
2. Vinous
Mutta jotta ei menisi liian helpoksi tämä homma, niin uusi vaikea asia on pulpahtanut pinnalle. Se on taivuttaminen. Tai pikemminkin oma vinouteni, joka tekee taivuttamisen melko mahdottomaksi. Kyllä voi olla vaikea taivuttaa pitkärunkoista ja vähän jähmeää hevosta. Etenkin oikealle. Eikä muuten mene sisäpohje läpi. Valmentaja tästä totesikin, että olemme oikeassa kierroksessa hevosen kanssa molemmat menossa vasemmalle. Ja tämä ongelma onkin sellainen, jota ei ihan pikku nikseillä ratkaista.
Oma vinouteni on toki noussut esille ennenkin, jopa siinä määrin että eräskin opettaja kerran roikkui oikeassa jalassani yrittäen saada minut oikeaan asentoon. Tuorin Jutta on myös viime aikoina pyörittänyt minua volteilla yrittäen saada minut kääntymään oikeaan kierrokseen oikealle. Ja viimeisin ahaa-elämys Hopulla oli fantastinen avotaivutus oikealle heti kun uskalsin istua oikealle.
Mutta nyt viime maanantaina sain taas huolella muistutella mieleen, miten vino todella olen. Ympyrä toisensa perään ravia ja laukkaa oikealle, ja hevonen ei taivu, koska roikun itsekin matkalla vasemmalle. Ei auta nakutella sisäpohkeella tai raipalla, kun hevonenkin on oikein tyytyväisenä matkalla sinne vasemmalle. Kovan työn tuloksena pääsin lopulta istumaan oikein, ja niin se sisätakajalkakin kantoi aina muutaman askeleen.
Mutta oi, kuinka käsittämättömän vaikeaa.. Vetää kyllä henkisen puolen ihan nollille tajuta, kuinka massiivisesta ongelmasta on kyse. Vinoushan on muutaman vuosikymmenen aikana asettunut kehooni, ja oikaisutoimenpiteet vaativat sekä fyysistä että psyykkistä ponnistelua. Pitää pystyä tekemään todella suuri muutos koko olemiseeni: pystyä hahmottamaan, mihin suuntaan pitäisi olla menossa, ja pystyä treenaamaan kehoni myös olemaan ja pysymään oikein päin. Aina välillä tämä asia on jäänyt taka-alalle, mutta nyt se taas palaa nakertamaan, kun pitäisi yrittää hieman edistyä.
Tämä, kuten aiempi laukannosto-ongelma, on aika perustavanlaatuinen juttu. Kun pitäisi oikeasti alkaa vaikuttamaan hevoseen, ei perusasioissa voi enää fuskata. Voi joko körötellä vähän sinne päin, tai sitten voi yrittää tehdä asioita hyvin. Yritän joo, ja sitten jos/kun onnistun, niin pääsen kertaheitolla ison askeleen eteenpäin. Näin minä aina itselleni uskottelen, ja siksi jaksan puurtaa alkeellisen tason perusratsastusta. Ja tämähän ei ole edes mitään perusratsastusta, vaan sitäkin alkeellisempaa satulassa istumista. Mutta sitten kun sen osaan, ja lisäksi hieman sitä perusratsastustakin, niin sitten olen varmasti yht’äkkiä ihan ookoo ratsastaja, eikö niin…
3. Kisailut
Mutta kotikentän ongelmista viis, kisoissa kuitenkin olemme Hopun kanssa loistaneet!
Ensimmäisissä seurakisoissanihan Savijärven kartanolla nappasimme heti punaisen rusetin, ja jäimme vaivaisen pisteen päähän kakkossijasta. Kyseessä oli C-merkin rata.
Koulurataharjoituksissa Primus-tallilla viime viikolla vallan voitimme HeC:1-radalla, prosentit 65,75%, vaikka poni rikkoi laukan kerran, eikä peruutuskaan sujunut napista painaen (tässä kohtaa suoritukseni videotallenteella kuuluu kannatusjoukkojen kikatus), ja siirtymisetkin olivat vähän löysiä käynnin kautta, eikä askeleenpidennyksiin meinannut löytyä eroa, ja ja… Tuomari kuitenkin kehui kovasti hevosta – eritoten hienoa laukkaa – ja hevonen onkin kehunsa ansainnut! Ratsastaja jatkaa harjoittelua siinä toivossa, että joskus vielä osaisi esittää hevosen sen ansaitsemalla tavalla: taitavasti, täsmällisesti, elegantisti.
Hoppu käyttäytyy niin hienosti kisapaikoilla, ettei täydellisempää pikku otusta voisi ollakaan. Ja kilpaileminenhan on mukavaa hauskaa, ei mitään ikävää pingottamista. Hieno juttu jos saadaan hevoset kisapaikalle ja sieltä pois tyytyväisinä ja hyvässä järjestyksessä, ja jos vaikkapa hevosauton lastaussilta menee hetkeksi tai tunniksi jumiin, niin kaikesta aina opimme jotain.
4. Maastoilemassa pitkästä aikaa
Eräänä iltana käytiin Idan ja Sillan kanssa maastopoluilla otsalamppujen valossa. Paljon lunta, mukavan hiljaista, ihanan tunnelmallista! Hoppu oli taas kerran maailman paras poni, ja laukkailu Bodom-järven rantapoluilla oli kivointa ikinä!
Primuksen rataharjoituksessa suorittamassa kolmikaarista kiemurauraa