Suomenratsujen leirillä Ypäjällä.
Perjantai
Heräsin vähän kipeänä, siispä apteekin kautta matkaan. Heti aamusta kotitallille tekemään tallia ja pakkaamaan. Sen jälkeen megalomaaninen hevosenkuljetusoperaatio. Kotitallilta mukaan lähtivät Hannan ja Liisan kanssa Lydia ja Januska. Hopun ei enää tarvitse matkustaa mahansa kanssa, joten sitä en saanut leirikaveriksi. Sen sijaan minulle haettiin lainaan pieni Kapse Hämeenlinnasta, ja samalla reissulla noudettiin Hannan tammalaumaan täydennykseksi Valssi-hevonen, jolle ratsastajaksi värvättiin Minttu. Minulla ja Mintulla siis hevoset, joita ei oltu ikinä ennen nähtykään.
Viikonlopuksi luvattiin kaikenlaista talvista keliä: kovia pakkasia ja lumimyrskyä. Kävin ostamassa Ratsuriihestä RSL-merkkiset talvihanskat, ja ne osoittautuivatkin erittäin hyviksi. Lämpimät, ja silti hyvät ratsastaa.
Ensimmäinen ratsastus oli yövuorossa klo 21. Ensimmäinen kerta ikinä Kapsen selässä. Pikku tamma oli hyvin jännittynyt uudessa paikassa uusien ihmisten ja hevosten kanssa. Oli todella vaikea saada otetta hevosesta, koska se ei meinannut rentoutua, ja oli hyvin vino, pahasti kiinni oikeassa ohjassa. Lisäksi oma istuntani meni aivan sekaisin, ja opettaja Rosali joutui sitä korjaamaan paljonkin. Istuntaongelmana oli eteen työntyvä pohje, eli ns. klassinen tuoli-istunta. Järkytys. Tunnilla tehtiin loivaa kiemurauraa ja siitä voltti. Lisäksi laukannostoja harjoitusravista ja siitä pääty-ympyrä laukassa. Olisin kaivannut perusteellisempaa puuttumista omiin ongelmiini, mihin olen yksityistunneilla päässyt tottumaan. Olisi pitänyt työstää asetusta oikealle tai oikeastaan ylipäätänsä hevosta rennommaksi ja luottavaisemmaksi. Itselläni oli tähän välillä yritys, mutta annettujen kuvioiden suorittaminen sotki keskittymiskykyä, enkä lopulta osannut muodostaa oikein mitään järkevää ajatusta siitä, että mitä olen tekemässä. Sain kyllä Rosalilta lopussa hyvää ohjeistusta siitä, kuinka hevosen on mentävä raiteillaan ja suorana molempien ohjien väissä, mutta tosi vaikeaa se on, kun vasemmassa ohjassa ei ole mitään ja oikeassa betonia.
Kohti uusia yrityksiä. Pitää jollain konstilla alkaa saada tuntumaa siihen vasempaan ohjaan.
Lauantai
Ennen aamutuntia käytiin pitkät alkukäynnit maastossa. Ehkäpä se rentoutti Kapseen sopivasti, koska ratsastus meni tosi hyvin, ainakin verrattuna edelliseen iltaan. Yritin muistaa kevyen käden, ja työstää tyhjältä puolelta pienin keskustelevin pidättein, sekä käyttää pohjetta. En kamalasti muista mitä tehtäviä tehtiin, ainakin jotain pätkiä väistöä uraa pitkin ja ravivoltteja. Ympyrälläkin ravia ja asetuksia. Ravi oli hyvää ja tahdikasta, ja hevonen hellitti oikealta ja tuli tasaiselle ja kevyelle tuntumalle. Ihanuus!! Ei toki pysynyt siellä koko ajan, mutta oli ainakin ratsastettavissa sinne.
Entä illan tunti? Horror, horror.. Samat vanhat ongelmat, vaikka yritin ratsastaa runkoa, olla vetämättä oikeaalta, ja hakea tuntumaa vasemmalle. Väistöt ja ympyrät ja voltit eivät saaneet aikaan mitään parannusta. Mikä masentava pettymys: kuvittelin jo ratsastaneeni hevosta paremmaksi ja asioiden käyvän nyt helpommin, mutta ei tietoakaan sellaisesta.
Illalla nukkumaan mennessä tein taas suunnitelmaa leirin viimeistä ratsastusta varten. Kun fiilistelin huonoa ratsastustani, mieleen alkoi päälimmäisenä nousemaan tunne kontrollin puutteesta. Siispä suunnitelmani tiivistyi tahtiin ja vauhdin kontrolliin: askel takaisin ja tahtiin, painoa takapäälle ja juoksu pois, niin mahtaisiko tulla kuulolle ja keventyä edestä sen verran, että on helpompi hellittää myös sieltä oikealta.
Sunnuntai
Sunnuntaiaamuna kävimme taas alkukäynnit ratsastusreiteillä. Yöllä oli satanut paljon lunta, ja oli ihanan talvista.
Ratsastus menikin sitten kivasti, ja hetken jopa todella kivasti. Keskityin ravin tahtiin ja vauhtiin. Vaikka sitten mummoravia, mutta ensin tahti kevyellä tuntumalla, ja sitten vasta (jos siihen tilanteeseen päästään) isosti eteen. Onnistuin suoristamaan oikealta, vaikka suoruutta piti koko ajan valvoa. Tehtiin keskihalkaisijalla ravi-käynti-siirtymisiä, ja se olikin hyvä harjoitus. Yritin hakea vahvaa istuntaa ja siirtymisen mahdollisimman vähän kädellä. Kun sain istuttua hevosta alas käyntiin, tuli suoruuskin edestä helpommin.
Välikäyntien jälkeen pääty-ympyrälle, ja siitä ensin ravivoltti ulospäin, ja palatessa ympyrälle suoristus, uusi asetus, laukannosto ja puoli ympyrää laukkaa. Mietin ohjia kerätessäni omaa istuntaani ja erityisesti jalkojani oikealle paikalleen, kuten Rosali oli näyttänyt. Kun on tasapainossa, käden voi vain kantaa kauniisti, eikä tarvitse istua ohjan varassa lainkaan. Siitä sitten Kapse lähtikin hienolle joustavalle raville pyöreänä ja pehmeällä tuntumalla. Ei muuten ollut yhtään kiinni oikealta. Voltit oikealle onnistuivat, samoin laukannostot, ja laukka vasta olikin hieno! Hevosen selkä tuntui aina ponnahtavan ylös laukka-askeleessa. Tuntui, että hevonen pystyi liikkumaan, koska annoin sen liikkua. Neljä tai viisi kertaa pääsimme suorittamaan tehtävän tähän malliin. Sitten aloin ehkä yrittämään liikaa, jäykistyin, ja mitäs sitten tapahtui? No jalustimet alkoivat lipsumaan pois jaloista!! Kuinka äärimmäisen ärsyttävää. Ajatus harhaili FreeJump-jalustimiin, jotka oli pakattu mukaan, ja joita olisi voinut käyttää, jos olisi osannut ennakoida tällaisenkin ihme ongelman.
Loppupalautteessa Rosali totesi, että suuri vaikeus minun ja Kapsen kanssa on se, että olemme vinoja samaan suuntaan. Aikaisemmin hän oli myös kiinnittänyt huomiota hitauteeni apujen käytössä. Molemmat asiat ovat niin totta! Olin kuitenkin erittäin iloinen, että hän totesi sunnuntain olleen meidän paras ratsastus, koska tahti oli paras ja tasaisin. Hurraa! Olen tajunnut ainakin jotain pientä ratsastuksesta!
Tykästyin kovasti Kapse-hevoseen. Pieni ja eloisa tamma on kiltti ja kevyt käsitellä ja ratsastaa. Ja sen pienen hetken mitä sunnuntaina pääsin kokemaan sen hienon liikkeen ja energian, se oli kyllä taas yksi niistä parhaista hetkistä hevosen selässä!
Mukava ja opettavainen viikonloppu! Sitten kotimatkalle.