Tags
Eilen Maijan tunnilla työstettiin asetusta läpi ja keskityttiin minun ulko-ohjaongelmaani. Heti alusta käyntiä pääty-ympyrällä ja asettaen siten, että näen hevosen sieraimen. Ihan niin kuin lapsena ratsastuskoulussa, sanoi Maija. Tässä vaiheessa ei väliä, missä hevosen pää menee muuten, kunhan on kääntynyt sisään siten, että sierain näkyy. Piti istua suorassa normaalisti ja pohkeet omilla paikoillaan, ratsastaa reipasta käyntiä, ja pitää asetus. Minulla ongelma siis on ulko-ohjasta vetäminen, millä
pyrin suoristamaan vinolta tuntuvaa hevosta. Sen sijaan kuitenkin pitäisi pystyä antamaan tilaa, jotta hevonen pystyy asettumaan, ratsastaa sisäpohjetta läpi. Tästä sitten ulko-ohjalle kevyesti. Tätä ravissakin. Ja laukassa. Laukassa piti vähän käynnistellä moottoria, mutta hurahti kyllä käyntiin.
Tehtiin taas myös aika paljon väistöjä. Keskihalkaisijalla suoraan ja takapäätä oikealle ja vasemmalle väistättäen, sekä lävistäjälinjoja halkaisijalta uralle ja kokorataleikkaa. Väistöt tulevat teknisesti aika ok, mutta jäävät usein hitaaksi, ja itse jännityn puristamaan. Maija kommentoi minun näyttävän kehostani jännittyneeltä, ja juuri sillä hetkellä olin saman itsekin pannut merkille. Väistössä minun on vielä vaikea istua satulaan, istua keskellä ja vaikuttaa kevyesti pohkeella ja painoavulla, pitää kädet rentoina ja samalla käyttää raippaa sisäkädellä ja suoristaa ulko-ohjalla, sekä katsoa mihin olen menossa. Tätä kaikkea minä muistan yrittää väistössä, mutta lista on pitkä, joten ihmekös tuo että jännityn. Muutama väistö kuitenkin tuli myös kevyemmin ja pontevammin.
Väistöt herkistävät hevosen mukavasti, ja kaikki laukannostot onnistuivat kelvollisesti. Suoraan väistöstä tuli pari oikeinkin terävää nostoa huolimatta siitä, että itse tiedän olleeni laukka-apujen kanssa edelleen hidas ja puristava. Loppua kohden laukka alkoi rullaamaan oikein hyvin, ja tunsin, kuinka se tuli selän läpi ja hevonen keveni edestä. Sain jopa pari ok laukka-käynti-siirtymistä.
Vaikeinta oli suunnanmuutokset ja niistä asetuksen ja taivutuksen saaminen uuteen suuntaan. Lävistäjä vasemmassa laukassa, uralle tultaessa harjoitusravi, ja siitä kulma taivuttaen oikealle on mahdoton tehtävä. Oma pakka levisi joka kerta, ja kesti aina parikin kierrosta pääty-ympyrällä päästä istumaan alas satulaan, hellittää veto pois ulko-ohjasta, ja saada asetus sisään. Kun pakka oli taas kasassa, pystyin asettelemaan kevyesti ohjalla, tekemään jotain sisäpohkeellakin, ja suoristelemaan varovasti ulko-ohjaasta.
Maija oli sitä mieltä, että Hoppu liikkui nyt parhaiten mitä hän on minun kanssani Hoppua nähnyt. Oli kyllä hyvä tunti, oikeanlaisilla harjoituksillahan se tulos tulee. Väistötkin ovat vähän sellaisia, että vaikka niitä tekiessä ei ihan täydellistä olisikaan, niin pohkeelle herkistymistä tapahtuu silti. Omasta mielestäni ratsastus ei tuntunut sikäli fantastiselta, että olisin saavuttanut jonkin flow’n ja kuullut taivaallista fanfaarimusiikkia. Mutta teimme Hopun kanssa töitä, ehkä molemmat vähän oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Itse pyrin saamaan aikaiseksi muutosta omaan ratsastukseeni, ja suunta oli nähtävästikin oikea. Heti alkuun kävi selväksi, että valmentajalla oli ajatus työstää juurikin erityistä ongelmakohtaani, joten yritin lähteä siihen täysillä mukaan, ja jaksoin yrittää niiden kaikkein kamalimmiltakin tuntuneiden hetkien läpi, kun ohjasta vetävä ulkokäsi vaan ei olisi meinannut totella.
Hopun mielestä parasta työnteossa on se, että sen jälkeen saa ruokaa. Minun mielestäni puolestaan parasta on se, että voin palauttaa Hopun pihattoon. Hoppu yleensä käy keskelle pihaa piehtaroimaan öristen ja hyvin tyytyväisen näköisenä. Sitten se voi käydä heinille, tai nukuskelemaan, tai komentamaan lapsilaumaa. Onnellisia ovat nämä pihattolaiset.
Eilen tosin yksi onnellinen pihattoeläin yritti taas paeta. Kovan pakkasen johdosta karvaiset varsatkin piti loimittaa, ja puuhakas Snapsi muisti heti loimen ylleen saatuaan, mitä se tarkoittaa. Ja eikun siltä seisomalta ryntäillä rynkyttämään porttia – pari hassua paimenlankaa ei toppaloimeen pure. Viime talvenhan tämä tamma viettikin palloloimensa turvin aitaan nojaillen ja silloin tällöin aidoista ulos putkahdellen. Kaikki rakastavat Snapsia. 🙂