Hyvä aikomus pitää oppimispäiväkirjaa on taas kerran mennyt vähän mönkään, kun kolmisen kuukautta on jo vierähtänyt ilman merkintöjä. Mutta ei se mitään.
Reilun kuukauden ulkomaanmatkan aiheuttama ratsastustauko heinä-elokuussa teki oikein hyvää. Kävin tuona aikana juoksemassa melkein päivittäin, ja luin paljon kaikenlaista kiinnostavaa. Paul Belasikin kirjoitukset olivat erinomaista lomalukemista: yhtäältä yleisempää pohdintaa ratsastuksen filosofiasta ja traditioista, toisaalta yksityiskohtaista analyysiä kouluratsastusliikkeistä. Sivistyin ja innostuin hyvin paljon, ja Belasikin kirjoihin aion palata jatkossakin. Andrew McLeanin seikkaperäisesti kirjoitettu ja runsaasti kuvitettu The Truth About Horses puolestaan on aivan mahtava perusteos siitä, millaisia hevoset ovat, ja miten ne oppivat. McLeanin oppaaseenkin on palattava vielä useaan otteeseen, ja melko luottavaisin mielin uskon siihen, että McLean on pitkälti oikeassa oppiensa kanssa. Luin myös Wendy Murdochin istuntapainotteisen kirjan Simplify Your Riding, jonka neuvot ovat simppeleitä, mutta eivät tietenkään niin simppeleitä hevosen selässä oikeasti toteuttaa. Murdoch neuvoo lisäksi apujenkäytön ajoitusta, minkä opettelusta innostuin kovastikin. Ajatuksena on oppia tuntemaan, missä hevosen jalat milloinkin menevät, jotta apuja on mahdollista käyttää oikeaan aikaan kevyesti ja nopeasti, ja hevonen voi niihin myös vastata vaivattomasti. Kokemuksen kauttahan tuokin taito tulee ennen pitkää kuitenkin, mutta Murdochin mukaan oppimista voi nopeuttaa, kun vähän asiaan paneutuu. Ai kuinka mukava olisikin nopeuttaa oppimista ja jättää muutamatkin epätoivon hetket kokematta!
* * *
Kotiin palattuani oli pakko heti käydä Ypäjällä katsomassa Kuninkaallisia suomenhevosia. Pääsin itsekin satulaan verryttelijäkävelyttäjän roolissa! Hienoja hevosia oli mäki täysi, ja tapahtuma oli taas aivan huippu.
Pitkästä aikaa satulaan!
* * *
Tässä alkusyksyn aikana olen ratsastanut pikaisen laskelman mukaan kolmisenkymmentä valmennustuntia, ja joitain kertoja ratsastuskoulussa, ja muutamat maastolaukatkin on tullut tehtyä. Näistä hyvistä ja huonommista hetkistä muutamia huomioita alla:
1. Jardinero
Primus-tallin Jardinero aiheutti ihmeellisen totaalisen kyvyttömyyden kokemuksen. En saanut juuri mitään asiaa läpi hevosen kanssa. Lähinnä eteenpyrkimys puuttui aivan perustavanlaatuisella tasolla, ja se lamaannutti minutkin lopulta täysin. Laukkaa en saanut nostettua taikka pidettyä yllä yhtään ainutta askelta ilman, että opettaja juoksi ja huitoi vierellä. Kunnon tuntuma, sellainen apu että hevonen reagoi, sitten heti kevyt pohje. No eipä reagoinut pohkeeseen eikä raippaan, olivat ne sitten kovia tai kevyitä. Voi toki olla, että lonkkani eivät olleet auki riittävästi; ainakin hevostalli.netin keskustelupalstalla on joku pätevä ratsastaja selittänyt, että lonkat avaamalla tämäkin ratsu liitelee, ja nyt ei todellakaan liidellyt. Jo kauan ennen tunnin loppua olin luovuttanut, enkä edes mitenkään masentuneella tavalla laisinkaan, vaan lähinnä pragmaattisuuden nimissä. Mitään kovin hyvää tai järkevää ei luultavasti olisi tulossa kuitenkaan, joten miksi kiusata hevosta enempää? Kuten opettajakin sanoi, se hevonen ei tiedä mitä minä tahdon, kun en pidä riittävää tuntumaa. Mutta sillä hetkellä en vain voinut käskyttää kehoani pitämään sitä tuntumaa, kun hevonen ei liikkunut eteen, kun pohkeesta ei tapahtunut mitään. Kuinka kovaa pitää käskeä? Tai miten leveälle ne lonkat pitää avata… Aivan ihmeellinen ratsastus.
2. Maastoilut
Kävinpä tässä taas eräänä päivänä maastoilemassa Hopun kanssa. Laukkailimme pitemmänkin tovin, pientä ponilaukkaa ja isoa maastolaukkaa, mutta parasta oli kyllä se RAVI! Viimeisen laukan jälkeen, kun käännyttiin kotiin päin, annoin tamman mennä sitä vauhtia kun tahtoo, kunhan pysyy ravilla. Ja siinä sitten liideltiin sellaista lisäystä, että ei tosikaan: etujalat lensivät ja takapää työnsi, pieni tuntuma ja hevonen liikkui kuin unelma. Aikamoinen onnentunne siitä tulee, kun todellakin liike on hevoselle itselleenkin nautinto. Mitenkäs tämän täydellisyyden sitten siirtäisi maneesiin tai kouluaitojen sisäpuolelle…
3. Esteratsu Lyyti
Olen päässyt muutamia kertoja salamaseepra Lydian kanssa estetunneille. Nuori tamma on oikein työteliäs ja fiksu, ja selvästikin tykkää esteharjoituksista. Ehkä olen itse kuitenkin se etuoikeutetumpi osapuoli, kun saan harjoitella tämän nuoren hevosen kanssa. Opin ihan mielettömän paljon, kun näen ja tunnen tämän hevosen oppivan. Ja kaiken lisäksi Lydialla alkaa olemaan mukava laukka, ja oikeanlaista imua esteille. Se hyppää isosti ja iloisesti, ja hieman riehaantuu, niin kuin nuoren pitääkin. Toivottavasti näitä hyvän mielen ratsastuksia on luvassa vielä paljon lisää!
4. Omia pieniä edistysaskeleita
Tauon jälkeen tuntui, että oma ratsastus on muuttunut. Valmentajan mukaan istuntani on parantunut huomattavasti, ja siltä minusta itsestänikin tuntuu. Pystyn tekemään laukannostoja hyökkäämättä kaulalle. Pystyn vaatimaan laukannoston terävästi, enkä ryhdy ajamaan hevosta eteen siinä toivossa, että se lopulta alkaisi laukkaamaan. En tietenkään osaa tätä vielä ihan aina, mutta jo usein. Tämä johtuu selkeästi siitä, että olen viimeinkin alkanut saamaan lonkan rennoksi ja sitä kautta jalan pitkäksi, enkä puristu enää irti satulasta. Vatsalihakseni ovat alkaneet tekemään töitä. Keksin jopa näiden kahden asian yhteyden: kun en enää puristaudu jaloilla satulaan, täytyy tasapainon löytyä jostain toisaalta >> keskivartalo ottaa VIIMEINKIN vastuusta koko paketista! Hurraa!! Nyt vaan täytyy muistaa, että jos vatsalihaksissa ei tunnu miltään, teen jotain väärin.
Niin sitä vaan tajuaa kerrasta toiseen, että istunnasta se kaikki on kiinni. Niin kauan, kun istuntaa ei ole, ei mitään muutakaan voi oikeasti tehdä. Ei oikeasti, ei siten, että sillä olisi oikeasti mitään väliä. Niin.
Summa summarum:
Kaikenlaista on tullut puuhasteltua, mutta hyvää opetusta olen saanut, ja joku opin jyvänen on päässyt taas kasvamaan minussakin. Sitten välillä tulee joku jardinero, joka pistää pään pyörälle, mutta niitäkin tarvitaan ettei vallan yksitoikkoiseksi kävisi elämä. Aika mahtavaa. Maailman paras harrastus.