Puolentoista viikon superintensiiviheppailut eli toistakymmentä valmennustuntia ovat takanapäin, ja ilokseni tunnen ihan oikeasti oppineeni jotain! Ensin pohdittiin hevosen liikettä, ja sen jälkeen omaa tasapainoa. Tapahtui totaalinen istunnankorjaus, joka muutti kaiken. Seuraa raportti tästä opettavaisesta viikosta:
Osa I: Rannikko
Harjoitukset alkoivat suokkien kanssa Rannikossa, missä Maria kurssitti meitä kolme päivää. Kurssiratsuni Saara on hienon liikkeen omaava reipas ja yritteliäs tamma, yhtä aikaa sekä oikein mukava että kovin vaikea ratsastaa. Saaran käynti on jännittynyttä ja lyhyttä, ja tuntumaa on vaikea saada, kun tamma rullaa herkästi kuolaimen taakse. Ravi taasen tuppaa leijailemaan. Liikkeessä on hienoa schwungia kyllä, mutta sitäkin pitäisi pystyä ratsastamaan napakaksi eteenpäin. Välillä tuntuu kuin ratsastaisi trampoliinilla tai vaappuvalla ankalla, sillä liike lähtee vähän joka suuntaan; tässäpä taas tehtävää kerrakseen pysyä itse vakaana ja viedä hevosta, eikä heittäytyä liikkeen vietäväksi. Joitain ihan pitkiäkin pätkiä meno Saaran kanssa oli kelvollista, ja etenkin ravi tuli laadukkaaksi, kuulemma ihan sellaiseksi, josta saisi pisteitä kilpa-ajoissakin; tekeminen oli keskittynyttä ja tiesimme molemmat, mihin olimme menossa. Kurssin loppua kohti taisimme kuitenkin vähän väsähtää, ja etenkin viimeisen päivän kovassa sateessa raskaaksi käyneellä pohjalla ratsastetut tunnit menivät vähän penkin alle. Aivan viimeisellä tunnilla Saara saattoi jaksaa kantaa hyvin aina pari askelta kunnes venähti pitkäksi, mikä oli minulle opettavaista sekin, kun niin selkeästi aloin tuntea satulassa, milloin hevonen kantaa ja milloin ei.
Saaran kanssa tunnilla
Osa 2: Vaahteramäki
Rannikon jälkeen dressyyri jatkui kahden päivän leirillä Vaahteramäessä. Sielläkin pääsin suomenhevosen selkään! Yllättävälle suokkitunnillemme tulivat 3-vuotias tamma, muutaman kerran ratsastettu tukkajumala, ja pari varsin reipasta pikku ruunaa. Oma ratsuni Veikko on tarmokas työmyyrä, jolla tahti pääsee herkästi kiihtymään melko vallattomaksi. Pohjetta ei voi käyttää lainkaan, sillä pieninkin huolimaton alapohkeen törkkäisy kylkeen saa Veikon nytkähtämään eteenpäin kuin sähköiskusta, vaikka vauhti olisi jo valmiiksi hurja. Tehtävänä olisi kuitenkin ottaa hevonen istunnalla ja jalalla kiinni, ja siten ratsastaa askel kantavaksi ja tasapainoiseksi alle. Hmm, siinäpä sai taas huolella pohtia, että mitä tekee…
Ja niinhän se vaan on, että tällaisilla hevosilla ratsastaminen on hyvin antoisaa ja hyödyllistä monesta eri syystä. Ensinnäkin, hevosen oma iloinen eteenpäinpyrkimys on maailman paras asia, ja siitä on ihana päästä nauttimaan. Toisekseen, tekee hyvää päästä ratsastamaan yksinkertaisesti. Osaavan, kokeneen ja tasaisen opetusmestarin selässä saattaa saada paljonkin anteeksi, mutta kun hevonen on hyvin herkkä ja vielä vähän raakakin, ei ratsastaja voi puuhastella selässä mitä sattuu turhaa, vaan on mietittävä selkeitä linjoja ja selkeitä apuja. Hermostua ei voi, vaikka homma tuntuisi menevän poskelleen ja hevonen ei hidasta eikä varsinkaan myötää, ja kaadutaan lapa edellä kaarteessa, ja vauhti vain kiihtyy. Tehtävänä meillä oli varsin helppoja teitä käynnissä ja ravissa, tasapainotusta ja jalkoja alle, kuitenkaan turhia jarruttelematta… mikä kappas vaan onkin vain ihan perustavanlaatuinen juttu noin ylipäätään – sen kun osaa, niin osaa jo paljon. Ja ennen pitkää Veikkokin tuli paremmin kuulolle, rentoutui niskasta ja tuli tuntumalle, löysi kanssani yhteistä tasapainoa. Ei hullumpaa!
Videokuvan litistämä ratsukko
Osa 3: Ratsutila Helén
Tiiviin ja vähän raskaankin viikon jälkeen oli kertakaikkiaan taivaallista palata peruspalikoiden pariin uuden suosikkiguruni Anne Helénin opastuksella. Olen vuosien varrella käynyt paljon centered riding -tunneilla, mutta nämä kaksi tuntia Annen opissa ovat muuttaneet ratsastustani aivan uskomattomalla tavalla. Omalla kohdallani suuret muutokset ovat:
- Käsi eteen. Käsi joustaa eteen. Myös pitkin ohjin kävellessä.
- Ylävartanon asento tasapainoon. Rintaranka lantion päälle.
- Alaselän rentous. Hengitä alaselkään.
- Kevyennys syntyy syvillä lihaksilla, pienellä lantion liikkeellä. Jalka ei osallistu kevennystoimintaan, ja ylävartalo pysyy paikallaan edessä.
Tämä uusi paranneltu asento mahdollistaa sellaisen tasapainon, että en tarvitse enää hevosta itseni tasapainottamiseen, ja esimerkiksi käteni hiljenee eikä ohja nykäise joka askeleella hevosta suusta (mitä se kuulemma teki ennen korjausta). Tämä on independent seat!
Uusi ylävartalon asento tuntuu toki kamalalta etukenotukselta, mutta jos pidän katseen suunnattuna pehmeästi horsionttiin enkä maahan, olo helpottuu huomattavasti. Ja toisaalta tämä etukenotus tuntuu melkein rikolliselta, koska olo onkin samalla käsittämättömän tasapainoinen: käsi pysyy edessä, jalat tasan jalustimilla, kevennys muuttuu kevyeksi ja oman kehon liike hallittavaksi. Oleminen tuntuu niin helpolta, että epäusko valtaa mielen: voiko tämä tosiaan olla tällaista?
Olisi tietenkin ollut mukavaa tajuta tällainenkin tärkeä istuntajuttu joskus ratsastusuran alussa, eikä vasta nyt. Mutta toisaalta, näitä asioita ei välttämättä voi tajuta ennen kuin on valmis tajuamaan. Vuosien ratsastustunnit ovat kuitenkin luoneet jonkinlaisen ymmärryksen ratsastamisesta, ja sille pohjalle on ihan hyvä rakentaa oikeaa ratsastustaitoa, joka nyt on taas antanut pienen varovaisen lupauksen itsestään. Oi tätä onnea!
Osa 4: Vielä kerran Vaahteramäki
Ilokseni pääsin vielä ennen usean viikon ratsastustaukoani iltatunnille Vaahteramäkeen ja kokeilemaan uutta istuntaani ihanan Mimmi-tamman selässä! Ja se toimi niin hyvin! Täydellistä ei tietenkään kaikki ollut, mutta kuitenkin erilaista ja ehdottomasti parempaa kuin ennen. Uskon, että juurikin löytämäni tie tasapainoon on myös tie keveyteen ja herkkyyteen.
Mimmi on tamma, joka vaatii ratsastajalta tukea ja herkkyyttä. Välillä tulee totaalinen tenkkapoo tai peruutuskohtaus, ja laukat putoavat herkästi raville. Raipalla räppäiseminen tai muu komentaminen saattaa aiheuttaa pukitusta. Parhaimmillaan Mimmi on kuitenkin mitä miellyttävin tamma, ja laukkakin rullaa hienosti ja pehmeästi, kun saa vain sen vaihteen päälle. Tasapaino on Mimminkin kanssa se kaikista tärkein juttu. Tällä tunnilla keskityin ylävartalon asentoon kuten Anne opetti, ja tosiaankin käsi pysyi rauhassa ja jalat rentoina, jopa harjoitusravissa. Hartiat jännittyvät edelleenkin, mutta ehkäpä nekin vähitellen alkavat rentoutua, nyt kun en enää heilu liikkeen takana muutoin jännittyneenä. Pystyin todellakin ratsastamaan kevein avuin, ja hevonen tuntui luottavaiselta, mikä on tietenkin se kaikista paras palaute.
Tuntuu vähän siltä, kuin olisin kokenut uskonnollisen herätyksen. Tuntuu, että nyt kaikki on mahdollista. Tiedän, että tämä uusi tie on varmasti oikein. Voisin puhua tästä loputtomasti. Tasapaino on rakkaus!
Mitä opin tänään: Näin minä haluan ratsastaa.