Lydian kanssa käytiin esteradalla sunnuntai-iltapäivän iloksi. Ellu piti kotitallilla meille rataharkan, jossa Lydian kanssa startattiin ristikkoluokka ja 50-60cm.
Ristikkoluokka oli aikamoista sähellystä. Verkkakin meni miten sattuu. Oli vaikea verkata, kun maneesissa oli rakennettuna jo täysi esterata, ja seassa kuusi hevosta verryttelemässä. Osa kävelee, osa ravaa, osa laukkaa, ja mitään selkeitä kuvioita ei mahdu tekemään. Urallakin oli esteitä. Noh, ei parane hermostua, vaan opetella ottamaan tällaisia hankalia asioita huomioon, jos mielii joskus kotitallin ulkopuolellekin kilpailemaan. Lydia sitä paitsi ei todellakaan hermostunutkaan, vaan oli oma leppoisa itsensä. Mutta ristikkoluokan verkassa ja radalla oli vielä säädöt vähän vinksallaan, välillä hidasta ja välillä köyrypukkisukellusta. Tuli yksi pudotus, ja jäimme palkinnoilta.
Koska ristikot menivät kuitenkin turvalliseen malliin, niin starttasin vielä tuon pykälää isomaan luokan. Siinä sitten oli diesel käynnistynt sopivasti, ja motivaatiokin kohdallaan. Lydian laukka oli ratsastettavaa, ja olin itsekin jo sen verran paremmin kartalla, että en ajellut rataa läpi ihan täysin hengitystä pidättäen, vaan ratsastinkin vähäsen. Muistin ajatella vähän laukan tahtia, ja lähestymisissä istua itse pystyyn ja odottaa. Uusintaradalla tein jopa lyhyemmän tien yhdessä kohdassa, missä oli mahdollista. Toisessa mahdollisessa oikaisukohdassa toimitsijakaarti oli sen verran likellä tiukemman kaarteen tietä, että en uskaltanut siitä kääntää. Vähän harmittaa, sillä olisi varmasti onnistunut. Mutta ei oikeasti haittaa, koska voitettiin silti!! Taitaa olla mieleistä puuhaa nämä hyppykinkerit Tyyli-Lyylille, ja itsekin ihan tykkään, vaikka vielä vähän aina jänskättää.
Toiveissa on päästä hyppäämään vähän isompaakin vähitellen. Lydia on niin suuri hevonen, että sille tuo 60cm on melkeinpä kavalettitasoa vielä. Laukka on hyvä, ja tamma ei ole koskaan kieltänyt esteelle. Nytkin toin sen pari kertaa aika killissä esteelle, muuta hypättiin silti ihan siitä kohtaa, mihin osuttiin, vaikka sitten melkein tolppaa hipoen. Parin viikon kuluttua on rataharkka Primuksella, ja sinne jos mennään, niin ehkä pitäydytään vielä pienemmissä esteissä. Kotitallin seuraavassa harjoituksessa toukokuun lopulla saattaisi jo himpun verran isommat kiinnostaa…
(Kuvat: Kanerva. Kiitos!!)
Ristikolla ei aina tarvitse kamalasti vaivautua.
Radalla Lyyti on tulta ja tappuraa, kuski puolestaan saisi hieman ryhdistäytyä.
Muurilaatikoissa ei muuta vikaa kuin että niitä oli liian vähän.
Innokas tamma!
Heppa! 
Jee vähän kiva, että pääsitte kisaamaan! Mitä useammin pääsee kisaamaan sitä vähemmän jännittää ja tulee sitä varmuutta. 🙂 Se on mun motto!
Just niin! Tosin ihan tyhmää jännittää, kun hevonen on niin hyväntuulinen eikä oo koskaan törttöillyt. Pitäs vaan uskaltaa luottaa..
No sehän tässä eläinten kanssa tekemisessä onkin – eläin toimii juuri niin kuin ihminen heijastaa. Mullakin on tunnollinen kisakaveri, sen vauhti vaan hidastuu ku mä jännitän.