Inton juoksukoulu: päivä 1

Tags

juoksukoulu, poni

Aloitettiin Inton kanssa juoksutreenit kappelin takana. Käyntiä, ravia ja laukkaa. Nyt olen juossut laukkasuoran myös omin jaloin, ja ihan tiukkaa teki. Into oli mukavan reipas eikä lainkaan väsynyt.

Käyntityöskentelyä täytyy nyt funtsia ihan tosissaan. Käynti uuvahtaa helposti mateluksi. Aktiivisuudesta pitää vähän niin kuin nalkuttaa. Hyvä, tarmokas, aktiivinen käynti on nyt tavoite #1.

Ai niin blogi.

Hupsista.. kesä onkin jo melkein vietetty, ja kolme kuukautta hurahtanut poissa blogista.

Suokit lisääntyivät kolmella hienolla varsalla, joista yksi on ihanan Hopun ihana pieni Bianca. Ratsastettavat tammat ovat möllöttäneet koko kesän laitumella Rannikossa, ja siellä olemme käyneet jonkun verran tunneilla sekä humputtelemassa maastossa. Parin viikon päästä tammat palaavat Espooseen, ja alkaa arki.

Hopun tähtipää varsa Bianca (s. 2013) laitumella

Hopun tähtipää varsa Snapsi (s. 2010) maastoratsastuksella

Syksy näyttää työteliäältä, mutta kivalta! Ratsastettavana minulla on nuori sph-tamma Liia, jonka kanssa on luvassa valmennusta koulussa ja esteillä, ratsuttajallakin käydään, ja lisäksi tietenkin maastoillaan. Liian kanssa tähtäimessä on seuratason HeC-luokat jo nyt syksyllä. Liia on erittäin miellyttävä ratsastaa ja liikkeiltään laadukkaan oloinen tamma, joten odotan innolla harjoitusten edistymistä. Mielenkiinnolla odotan muutenkin nuoren hevosen kanssa puuhailua ja oppimista.

Liia (s. 2009) tutustumassa maastoesteisiin (kuva: Johanna Häggman)

Toisena harrastuskaverina on nyt vuokraponini SH-ruuna Into, jonka kanssa ryhdymme valmentautumaan valjakkoajossa. Inton kanssa olemmekin kesän mittaan jo treenailleet Maken ja tallimestari Hennan valmennuksissa ajoa ja ohjasajoa, ja käyneet myös poniravikoulussa leirillä. Elokuun alussa esiinnyimme Vermon poninäyttelyssä sekä Driving Class- että ohjasajoluokissa. Into on oikein osaava jo entuudestaan, joten kunhan yhteistyö tästä hitsaantuu, niin helppoihin valjakkoluokkiin voimme varmasti jo kohta pian mennä kilpailemaan.

Ajattelin, että aloitamme Inton kanssa muun treenin ohella myös muodikkaasti juoksukoulun. Jos on ikinä mitään hinkua valjakossa maratonille, niin molemmilla pitää olla rautainen kunto. Into saa aloittaa intervallitreenit kevyesti käsihevosena, kun taas itselleni pieni juoksentelu ja kiipeily tekee varmasti oikein hyvää. Muuten en varmasti ehtisikään lenkkipolulle.

Inton kanssa Vermossa (kuva: Ida Paasivaara)

Lisäksi olen pääsemässä pitkästä aikaa vallan ratsastuskouluun oppiin. Ystäväni Annan kanssa olemme varanneet estetunteja Enjalan tallilta, jonne menemme kahden hengen tunnille silloin tällöin. Virkistävää vaihtelua, ja toivottavasti siinä sivussa tulee hissukseen myös lisää sujuvuutta hyppäämiseen.

Näin. Olen kyllä aika onnekas kun minulla on kaikkea tätä!

Kuvareportaasi Karakumista

Tags

Karakum, kenttäratsastus, maastoesteet

Sunnuntaina 19.5. käytiin tutustumassa maastoesteisiin Karakumissa eli Jaana Mäkysen tallilla Nummi-Pusulassa. Pienillä, helpoilla esteillä harjoittelu on kivaa, rentoa ja turvallista. Lydia oli oikein reipas, ja osasi hienosti melkein kaiken. Ainoastaan musta putki oli liian epäilyttävä, mutta se pienelle viisivuotiaalle sallittakoon.

Ihana iltapäivä!

Kaikki kuvat: Kanerva Pelli (Kiitos!!!!)

* * *

Jumppaa innarilla.

Ei pysty ei kykene..

Hieno tamma!

Lyyti lentää!

Osaa myös pudottautua.

Taitava reipas pieni!

Lopuksi vesiesteeseen. Perusaskellaji pukkilaukka.

Prrr soooo.

Ja päälle yhteinen piehtarointisessio.

❤

Kevät

Tässä lyhyet muistiinpanot keväältä:

Rakas Hoppu lähti Vihtiin odottamaan murronvalolaista varsaansa syntyväksi. Sinne se jäi pihattoon Liitun ja Taikuriinan kanssa. Pöhkö Taikuriina yritti pomoilla, mutta pihaton valta vaihtui, ja Hopsutiini on nyt tämän mammalandian johtajatamma.

Tyyli-Lyylin kanssa olemme taas kisanneet esteratsastuksessa. Primus-tallin rataharjoituksissa 40-luokka meni ihan mönkään, kun Lydialla oli kaikenlaisia juttuja mielessä. Kentän kulmiin ei voinut mennä, ja esteistäkin juostiin välillä vähän ohi. Tuli siis hylkäys. Onneksi harjoituksen vetäjä Maiju ohjeisti ja auttoi (pohkeet kiinni, älä lopeta ratsastamista ennen estettä, yms asioita, jotka tuppaavat kiusallisesti unohtumaan), ja 60-luokassa pääsimme maaliin saakka vain yhdellä pudotuksella. Oli erinomainen oppimiskokemus, kiva päivä, ja näytimme hyvältä kisakamppeissa.

Warwick McLean kävi pitämässä meille valmennuksia. Järkkäilin seurojen (Primus, KRG, yliopiston Troijan Hevonen, sekä ell-op Eqvet) rahallisella avustuksella luennon, jonne Warwickia tuli kuuntelemaan 50 ihmistä. Kotitallilla puolestaan oli valmennus 12 ratsukolle. Huh huh mikä operaatio, mutta tulipahan taas tehtyä..

Warwickin jutut löytyvät kaikki kirjasta Academic Horse Training, jonka kuuluisi kuulua jokaisen hevosihmisen kirjastoon. Tavoitteena kevyet, pienet, selkeät avut, ja tietenkin tyytyväinen, terve ja toimiva hevonen. Mahtava opus!

Valmennuksissa tehtiin ihan perusjuttuja. Itsestäänselvyyksiä? Mutta miksi näitä ei älyä tehdä muutenkin joka kerta? Pitikö taas ulkomaalaisen ihmisen tulla kertomaan asioita, jotta menee jakeluun? Kaikkien hevosten kanssa aloitettiin testaamalla, että go ja stop toimivat: pohkeesta eteen ja pidätteestä takaisin. Lapojen haltuunotto on tärkeää: käännetään etuosaa yhteen suuntaan, sitten toiseen. Kääntyykö yhtä nopeasti molempiin suuntiin? Rauhallista, huolellista pysähdyksiä ja käännöksiä sisältävää käyntityöskentelyä tehtiin alkuun pitkä tovi. Jos tässä on ongelmia, niin miksi siirtyä nopeampaan askellajiin? Samat ongelmat sielläkin tulee, mutta pitäisi pystyä korjaamaan nopeammin.

Ratsastajat olivat tyytyväisiä, ja hevoset liikkuivat hyvin. Warwick itsekin ratsasti usealla suokkiputella aina tunnin alkuun, ja sanoi kaikista jotain mukavaa. Toivottavasti tälle valmennukselle seuraa jatkoa!

Into-ponin kanssa olen päässyt harrastamaan muita juttuja. Eräänä päivänä rohkaistuin kokeilemaan ohjasajoa ihan omin nokkineni, eikä poni siitä pilalle mennytkään. Sitten toisella kertaa Ida auttoi Intolle kärryt perään, ja käytiin Lauran kanssa pienellä ajelulla. Ensi viikolle on buukattuna kaksi Into-vuoroa kärryttelyä varten. Poni on super!

Liia on uusi tuttavuus, joka tulee meille lainaan. Huomenna saapuu. Omistaja Jenni ajoi Liian meille myös Warwickin valmennukseen, ja minä pääsin ratsastamaan, koska ratsuttaja oli estynyt. Ihana pieni tamma! Ja tuntuu näpsäkältä ratsulta. She has good action, oli Warren arvio. Jännittävää!

(Kuvista kiitos: Liisa Heikkinen, Taija Wikström)

Maanantai on paras päivä!

Tags

etuosakäännös, takaosakäännös

Eilen Johannan maanantaitunnilla Hopun kanssa.

Työskenneltiin neliöllä, tehtävänä kääntäminen. Ensin käännettiin etuosaa: kulmissa käännetään suoraa hevosta, kevyt etuosa kääntyy takaosan ympäri. Molemmilla ohjilla käännöksen suuntaan. Sitten käännöksiä koko takaosan ympäri suuntaa vaihtaen. Lopulta asetus, pieni avotaivutus, käyntiä kokoon ulko-ohjalla ja istunnalla, sitten siitä käännös takaosan ympäri. Johanna: ”Joo-oo.. ihan ookoo.. mutta tuo oli kyllä nyt tuollainen pieni voltti..” Piti pysäyttää takajalat marssimaan paikoillaan, jotta ei tulisi voltti vaan käännös. Johanna pilkkoi käännöksen palasiksi: tee se osissa, niin helpottuu. Kun istuin rauhassa takajalkojen päälle, ja pääsin nostamaan etuosaa, tuli avotaivutus ja kokoaminen kuin itsestään, ja käännöksetkin paranivat.

Tehtiin myös etuosakäännöstä, jossa tavoitteena oli saada hevonen kääntämään takaosaansa vain pienellä herkällä pohjeavulla. Heti, jos tuli ongelmia ja käännös ei lähtenyt sujuvasti, piti ratsastaa pois ”tilanteesta”. Ei saanut jäädä junnaamaan ja taistelemaan paikalleen, vaan nyt haettiin reaktiota nopeaan ja kevyeen merkkiin. Hoppu osasi nämäkin hyvin, ja saimme kehuja, vaikka mielestäni käännökset tuntuivat oudoilta. Kun harvoin tekee etuosakäännöksiä, niin ei ole ihan varma vielä tunteesta. Yritin katsoa peilistä ja tuntea jalkoja. Yritin myös koota ja pysäyttää mahdollisimman paljon istunnalla, jotta en pitelisi etujalkoja paikallaan vain kädellä. Jotenkin ajattelin tätä siten, että ratsastan istunnalla seis, ja siitä heti istunnalla ”heitän” takaosaa sivulle, vähän niin kuin sisäpuolen istuinluulla ulkotakajalkaa kohden. Meniköhän oikein?

Seuraavaksi neliöllä ensin kulma etuosakäännöksenä, siitä ravi, ravissa kulma takaosakäännöksen kaltaisesti, siirtyminen käyntiin, ja taas etuosakäännös. Tässä pitäisi olla jo herkkä ja suora hevonen, joka kääntyy kevyesti ulkoavuilla, väistää herkästi sisäpohjetta. Hoppu toimi hyvin, vaikka en ollut sitä ratsastanut ihan kamalan teräväksi eteen. Ajattelin taas, että leppoisaa mammajumppaa..

Noh mutta, sitten saimmekin laukata! Olimme Hopun kanssa ensin ihan ihmeissämme, että laukkaakin vielä, ou nou. Ei oltu vähään aikaan laukkailtukaan, ja Hoppu innostui ihan mahdottomasti. Tarkoitus oli työskennellä laukkaneliöllä, mutta minä lähinnä nautiskelin iloisesta tammasta. Tuli hienoja laukannostoja, ja ainakin yhden kerran tein noston tosi hyvin puolipidätteen kautta siten, että hevonen oli minulla istunnan alla täysin avuilla. Paremmin rullaava vasen kierros oli ihan loistava, laukkojen välissä ravi oli lennokasta. Johanna muistutti säätelemään ravia puolipidätteillä nyt kun sitä oli taas tarjolla, mutta en sitten millään olisi jaksanut keskittyä enää. Mentiin muutama neliö laukassa, Hopsu ihanan pyöreänä ja reippaana. Olisin tietty voinut vähän tomerammin istua laukkaa hitaammaksi ja työstää niitä kulmia, mutta en sitten sitäkään oikein saanut aikaiseksi. Tuntui siltä, että hevonen oli tyytyväinen, kun sai vähän availla paikkojaan ja venyttää selkäänsä, niin ihanan pehmeää ja joustavaa sen askel oli. Näihin fiiliksiin, loppukäynteihin talutellen ja lakunameihin päättyi tämä maanantaitunti.

Hoppu 18.3.2013.
Kuva: Liisa Heikkinen

Kilpailuharjoitus: re ristikko ja 50-60

Tags

esteratsastus, rataharjoitus

Lydian kanssa käytiin esteradalla sunnuntai-iltapäivän iloksi. Ellu piti kotitallilla meille rataharkan, jossa Lydian kanssa startattiin ristikkoluokka ja 50-60cm.

Ristikkoluokka oli aikamoista sähellystä. Verkkakin meni miten sattuu. Oli vaikea verkata, kun maneesissa oli rakennettuna jo täysi esterata, ja seassa kuusi hevosta verryttelemässä. Osa kävelee, osa ravaa, osa laukkaa, ja mitään selkeitä kuvioita ei mahdu tekemään. Urallakin oli esteitä. Noh, ei parane hermostua, vaan opetella ottamaan tällaisia hankalia asioita huomioon, jos mielii joskus kotitallin ulkopuolellekin kilpailemaan. Lydia sitä paitsi ei todellakaan hermostunutkaan, vaan oli oma leppoisa itsensä. Mutta ristikkoluokan verkassa ja radalla oli vielä säädöt vähän vinksallaan, välillä hidasta ja välillä köyrypukkisukellusta. Tuli yksi pudotus, ja jäimme palkinnoilta.

Koska ristikot menivät kuitenkin turvalliseen malliin, niin starttasin vielä tuon pykälää isomaan luokan. Siinä sitten oli diesel käynnistynt sopivasti, ja motivaatiokin kohdallaan. Lydian laukka oli ratsastettavaa, ja olin itsekin jo sen verran paremmin kartalla, että en ajellut rataa läpi ihan täysin hengitystä pidättäen, vaan ratsastinkin vähäsen. Muistin ajatella vähän laukan tahtia, ja lähestymisissä istua itse pystyyn ja odottaa. Uusintaradalla tein jopa lyhyemmän tien yhdessä kohdassa, missä oli mahdollista. Toisessa mahdollisessa oikaisukohdassa toimitsijakaarti oli sen verran likellä tiukemman kaarteen tietä, että en uskaltanut siitä kääntää. Vähän harmittaa, sillä olisi varmasti onnistunut. Mutta ei oikeasti haittaa, koska voitettiin silti!! Taitaa olla mieleistä puuhaa nämä hyppykinkerit Tyyli-Lyylille, ja itsekin ihan tykkään, vaikka vielä vähän aina jänskättää.

Toiveissa on päästä hyppäämään vähän isompaakin vähitellen. Lydia on niin suuri hevonen, että sille tuo 60cm on melkeinpä kavalettitasoa vielä. Laukka on hyvä, ja tamma ei ole koskaan kieltänyt esteelle. Nytkin toin sen pari kertaa aika killissä esteelle, muuta hypättiin silti ihan siitä kohtaa, mihin osuttiin, vaikka sitten melkein tolppaa hipoen. Parin viikon kuluttua on rataharkka Primuksella, ja sinne jos mennään, niin ehkä pitäydytään vielä pienemmissä esteissä. Kotitallin seuraavassa harjoituksessa toukokuun lopulla saattaisi jo himpun verran isommat kiinnostaa…

(Kuvat: Kanerva. Kiitos!!)

Ristikolla ei aina tarvitse kamalasti vaivautua.

Radalla Lyyti on tulta ja tappuraa, kuski puolestaan saisi hieman ryhdistäytyä.

Muurilaatikoissa ei muuta vikaa kuin että niitä oli liian vähän.

Innokas tamma!

Viikon varrelta

Tags

puolipidäte, Tuorin ratsutila, Vaahteramäki

Paljon ratsastuksia viikon aikana. Yritän kirjata tähän muutaman asian ennen kuin pääsevät unohtumaan:

6.-7.4. Leiri Tuorilla
Viikonloppuleirillä Tuorin ratsutilalla kolme ratsastusta. Pyysin ratsukseni vaihtelun vuoksi puoliverisiä, ja sain ensin ihanan 5-vuotiaan Dillan ja kahdelle tunnille kauniin ja osaavan Pirman. Kyllähän siellä kyydissä on hieman erilaista kuin suokeilla.

Päälimmäisenä mieleen jäi Jutan kehoitus liikkua liikkeen mukana. Kun pyydät hevoselta liikettä, päästä itsesi liikkumaan, jotta et samalla estä hevosta. Irtoa välillä satulasta, anna hevosen selälle tilaa nousta. Myös tasaisilla suomenhevosilla voi houkutella liikettä liikkumalla itse enemmän, rohkeammin, näyttävämmin. Hmmm, nyt kun tätä vähän pohtii, niin hyvä hallittu liike vaatii ratsastajalta rentoa jäntevyyttä, ja se taas ehkä heijastuukin hevosessa rentona jäntevyytenä…

Toinen asia, mitä minun kanssani työstettiin, oli katse. Katse eteen ja ylös. Ratsasta tuntemalla, älä katsomalla.

Hevoset ovat Tuorilla ihania, ja puitteet hyvät. Ja opetus on tietenkin ihan parasta. Elokuussa uudelleen, toivottavasti jopa kahteen kertaan.

Hopsutiini
Johannan tunnilla maanantaina olin ihan pihalla. Johanna sanoi, että ratsastan silkkihansikkain, enkä kyllä oikein saanut aikaiseksi pyytää mitään läpi. En ollut ollut Hopun satulassa muutamaan viikkoon, ja vähän himmailin siinä pelossa, että jos mammalla on jo väsy. Hoppu kuitenkin esimerkiksi vei minua jossain välissä. Ei vielä ihan täysin väsynyt ole.

Tiistaina hölkkäiltiin kentällä ilman satulaa. Hoppu oli kiva rento, ja liikkui mukavasti.

Keskiviikkona Anne Porevirta piti tuntia. Toivoin Hopun kanssa kevyttä mammajumppaa, ja teimme yhteisenä herkistymisharjoituksena yhden ohjan kääntämisharjoitusta. Ensin paikallaan seisoen, sitten käynnissä, ja lopuksi ravissa. Heitetään vasen ohja kokonaan pois, oikea käsi omalla paikallaan, ja lyhennetään oikea ohja ihan lyhyeksi. Hevosen tulee seurata ohjaa, ja myödätä siinä, mihin pituuteen ohja jätetään. Pidetään (huom! ei vedetä..) niin kauan, kunnes hevonen myötää, ja myötäyksestä heitetään ohja heti kokonaan pois. Mitä hevonen tekee sitten, kysyi Anne. Kävi ilmi, että hevonen venyttää kaulansa eteen alas. Näin tapahtui joka kerta. Välillä vaihdetaan tietenkin suuntaa vasemmalle.
Käynnissä ja ravissa ei haittaa, jos hevonen alkaa kääntyä ohjan mukana. Sama idea koko ajan, että pidetään vaan, ja myötäyksestä ohja pois. Ei yritetä ratsastaa ja ohjata pohkeella lainkaan, vaan autetaan liikettä eteen ainoastaan maiskuttamalla.
Lopulta otetaan ulko-ohjaa tuntumalle, ja pienennetään ohjasotetta, kunhan hevonen vain reagoi venyttämällä eteen-alas. Jos ei reagoi pieneen, niin sitten vähän isommin.

Harjoituksen hyöty: Anne sanoi, että minulle tuli todella hyvät kädet. Olin itse keskittynyt seuraamaan hevosen reaktioita, jotta osasin myödätä täsmällisesti; jotenkin tällaisten isojen ohjasotteiden tekeminen erityisesti velvoitti siihen. Tämä vei huomion käsistä, ja hei, kädet toimivat itsekseenkin, vaikka niitä ei tuijottanut, ajatellut tai jännittänyt. Toisekseen, kun tein tätä ravissa, tajusin yht’äkkiä itsekseni, että totta joo, pakko lyhentää ohjaa, koska ei saa vetää taaksepäin. Paikallaan pysyvä käsi tuntui oikein hyvältä idealta. Kuullostaa tosi tyhmältä, mutta sillä hetkellä se oli suuri oivallus. Oli hyvä tunti!

Tyyli-Lyyli
Torstaina Johannan tunnilla Lydian kanssa. Käytiin alkukäynnit tallin ympäristössä Zaikun ja Maijan seurassa. Kävelytyksessä jonkin aikaa ollut Maija kävi vähän kuumana, ja meni passage-ravia. Lydiakin vallan villiintyi, ja yritti samaa. Ei ole vielä jouset kasvaneet Lyylin jalkoihin, mutta ainakin energiaa piisasi. Hienoa! Tuntikin meni sitten kivasti. Tehtiin alkuun käynnissä ja ravissa työstämistä ulko-ohjan tuelle: pääty-ympyrällä suora hevonen, asetus ulos, suoristus, asetus sisään, taivutus sisäpohkeen ympäri. Johanna sanoi, että vaadi vaan asetus ulko-ohjan tuella, ja niinhän se Lydiakin sitten asettui, taipui ja pyöristyi nätisti. Ulos asettaessa Johanna kehotti johtamaan ulko-ohjalla ympyrän suuntaan, ja se auttoikin, ja Lyyti asettui kauniisti myös ulos.

Laukkatyöskentelyä lopuksi. Piti saada puolipidätteet läpi. Johanna sanoi, että näin iso hevonen on oltava puolipidätteellä, muuten ei tule mistään mitään. Ravissa puolipidäte, laukannosto, pieni pätkä laukkaa, ravi ja heti puolipidätteellä ravi haltuun, ei juoksua. Minun piti lopulta ottaa laukasta käynti, jotta sain idean nopeasta ja riittävän isosta vaikutuksesta hevoseen, jotta ravi tasapainottuu. Lopulta Lydia oli niin hyvin pidätteellä, että pysähtyi kuin seinään. Ja sit mä tajusin: tästä voi ratsastaa tahdissa ja tasapainossa isommin ulos! Lydia tuli todella hyväksi, ja pehmeni avuille. Se olikin ihan tosi magee! Minulle aika iso saavutus saada niin hyvä ja kevyt fiilis, koska jalkani ovat aika lyhyet ja leveällä Lyytin rungon ympärillä, joten pohkeen käyttö on välillä vaikeaa. Mutta kun hevonen on herkkä ja avuilla, niin moni asia käy yllättävän helpoksi…

Vaahteramäessä
Perjantaina ratsastuskoulutunti Vaahteramäessä. Olipa mukava olla siellä pitkästä aikaa! Ratsukseni sain erittäin pitkälle koulutetun Aksu-tamman. Aksulla taitaa alkaa ikä näkyä, mummelilla varmaan aika lailla päivästä kiinni kunto ja fiilis, vaikka virtaa tällä kuumalla hevosella vielä riittää. Aksu tuntui jännittyneeltä, ja esimerkiksi lonksutteli hampaitaan melkein tauotta, jos ei ollut hyvin tuntumalla ja liikkunut kunnolla takaa eteen. Eli lonksutteli aika paljon. Teki mieli ratsastaa tosi varovasti, koska tuntui siltä, että piti vältellä ahdistamasta hevosta, jolla oli selkeästi vähän epämukavaa. Kuitenkin parhaat hetket tulivat tietenkin silloin, kun pyrin oikeasti vaikuttamaan hevoseen.

Alkuverkassa ratsastettiin kunnolla ravia eteen, jotta saatiin hevoset rehellisesti liikkeelle ja antamaan periksi selästään. On henkisesti aika iso juttu ratsastaa kuumaa ja jännittynyttä hevosta isosti eteen. Vielä enemmän, vielä, vielä… Lopulta hevosen selkä lähti liikkelle, mutta mentiinkin aika hurjaa vauhtia. Parilla harppauksella maneesin päästä päähän. Oli ihan hyvä harjoitus myös katseelle: sellaisessa vauhdissa ei enää uskalla tuijoitella yhtään mihinkään muualle, kuin eteen ja ympärille, ettei törmää mihinkään. Katsoin muita ratsukoita, ja ihan nauratti, kun kaikki liikkuivat niin hienosti!

Laukkaharjoituksessa pienennettiin ympyrää ja siinä hidastettiin laukkaa. Minulle on niin vierasta tuollainen, enkä olisi millään uskonut, kuinka hitaaksi laukan voi hidastaa, eikä se putoa siltikään raville. Olin jo unohtanut, kuinka mahtava opetusmestari Aksu on, kun edellisestä kerrasta tamman selässä oli ehtinyt vierähtää vähintään jo vuosi. Laukka lopulta hidastui, ja siitä siirtyminen hitaaseen raviin ja väistö takaisin isolle ympyräuralle olikin aika helppoa. Lopuksi vielä tehtiin laukkatehtävää uraa pitkin: laukannosto suoralla uralla, heti laukkavoltti, laukkaa uraa putkin ja raviin. Näistä alkoi ravisiirtymiset ja sitä seuraava ravi olla jo aika kivaa, kun uskalsin ratsastaa.

Mutta kyllä oli silti aika vaikeaa. Kivaa, mutta vaikeaa.

Rataharkka pe 5.4.

Tags

pukkilaukka, rataharjoitus

Hmm… onkohan Lyytillä jotain herkkumysliä…

Primuksen rataharjoitus HeC:1 menikin ihan kivasti sitten, vaikka rusettia ei tullutkaan. Liisa ja Idan kanssa saatiin hevoset näppärästi kisakuntoon, koppiin, ja kisapaikalle. Oli mukava aurinkoinen keli, ja kevät on sentään jo sen verran sulattanut jäätä ja lunta, että saatiin ajettua heppis tallin alapihalle saakka, ja niinpä homma sujuu vikkelästi.

Lydia oli tapansa mukaan mukava ja järkevä ratsastaa vieraassakin paikassa. Laukka vaan oli edelleenkin hieman pukittelevaa, ja vähän taisin jännittyä itse verrytellessä. Rata humputeltiin läpi ihan kelvollisesti: tehtävät tehtiin pisteessä, ja mentiin oikeaa askellajia aina oikeassa kohtaa. Paitsi yksi ravilävistäjä rikkoutui laukalle. Pukkilaukkaa tuli radallakin, mutta sehän ei menoa haitannut. Olin aika tyytyväinen, että sain ratsastettua hyvät pääty-ympyrät laukassa. Myös peruutus oli mielestäni hyvä ja suora. Peruutus lähti ehkä hieman hitaasti, mutta tahdoin tehdä se hyvin oikeanlaisesta avusta kuten Anne Porevirta opetti, enkä kärsimättömästi hätiköiden ja hosuen kädellä, ja minulla vain meni hetki miettimiseen. Asetukset ja taivutukset jäivät välillä vähän niin kuin tekemättä, mutta ne ovatkin ihan hitsin vaikeita juttuja. Onneksi torstaina pääsen Johannan tunnille Lydian kanssa, ja sovittiin, että juuri niitä aletaan treenaamaan.

Tättärää!

Kenraali

Heh, huomenna mennään Lydian kanssa rataharjoitukseen Primukselle. Startataan HeC:1 taikka HeC:2, en ole vielä päättänyt. Ykkösessä on mahdollisesti vinoon menevä peruutus, ja vaikeat laukkalävistäjät. Kakkosessa puolestaan täyskaarrot, joissa en ikinä älyä taivuttaa, ja laukannostot käynnistä, joita en ole tainnut ikinä Lyytin kanssa kokeilla. Kakkonen kyllä houkuttaisi sikäli, että siinä ei laukata kuitenkaan suoraa uraa, ympyrällä on helpompi olla posottamatta.

Tänään kävin pienen hetken kokeilemassa juttuja Lyytin kanssa. Enhän siis ole ollut yli kahteen viikkoon satulassa, joten oli tarve harjoitella. No mitäs sitten seurasi, muuta kuin pukkilaukkaa. Jee! Vaikuttaa lupaavalta. Lydia kyllä osasi kaikkea hyödyllistäkin, kuten täsmälliset siirtymiset ravi-pysähdys-ravi. Laukat nousivat näppärästi, harmi etten kokeillut nostoja käynnistä. Itse paransin ympyräkoordinaatiotani hieman keskittymällä siihen, mitä teen: pitää muistaa katsoa aina neljännesympyrä eteenpäin, niin tulee hyvä pyöreä ura – toimii.

Saas nähdä, mitä huominen tuo tullessaan…

Varsat ovat lähteneet ratsutukseen, joten Hopulla ja Lydialla on lokoisat olot pihatossa aikuisten kesken. Hanna oli aamulla kuvannut Lydian pötköttelemässä pihattomökissä. Illalla otettiin Hopultakin toppis pois, ja kaverukset pääsivät nauttimaan rapsutuksista. Ihana muuten, miten valoisaa! Arki-illatkin tallilla ovat taas kevyitä.

Akateemista, ja vähän muutakin

Tags

Australian Equine Behaviour Centre, bearing down, Mary Wanless

Olen opetellut taluttamaan hevosta. Teoriassa. Kirja on tietenkin Academic Horse Training: Equitation Science in Practice (McLean & McLean 2008). Toistaiseksi en ole ehtinyt osaa 2 “In-hand Training” pidemmälle, mutta jo pelkästään nämä talutusharjoitukset ovat niin kiehtovia. Kirjassa käydään läpi askel askeleelta ja hyvin yksityiskohtaisesti, miten hevoselle opetetaan asioita.

Australian Equine Behaviour Centren (AEBC) systeemissä on shaping scale, jonka tasojen mukaan edetään kaikessa koulutuksessa. Tasot ovat:
1. Basic attempt
2. Obedience
3. Rhythm
4. Straightness
5. Contact
6. Proof
Jos jossain edistyneemmällä tasolla tulee joskus ongelmia, niin skaalalla palataan alaspäin harjottelemaan helpompia juttuja. Näin perusteet pysyvät kunnossa.

Maastakäsin hevonen toimii, kun sillä on läpi go (liikkeelle, askellajissa ylöspäin, pidemmin askelin), ja stop (seis, askellajissa alaspäin, lyhemmin askelin, peruutus). Avut tulevat ohjasottein kumpaankin suuntaan, apuna raippa. Raipalla naputetaan kevyesti; tarvittaessa naputusta vahvistetaan, mutta ensisijaisesti nopeuttamalla, ei lisäämällä voimaa. Kaiken A ja O on nopeus, ja hevosen reagoidessa heti paine pois. Merkin on oltava sellainen, että hevonen siihen reagoi; ensin aina kevyt, jota seuraa tarpeen mukaan vahvempi. Esimerkiksi orikuolaimen käyttöä suositellaan, jos sille tarvetta on, koska sillä saa nopean reaktion. Lopputulemana tulisi olla kevyille avuille ehdollistunut hevonen, joka toimii muutamalla selkeällä avulla.

Ai niin, ja hevosen tulee aina lähteä liikkeelle vain merkistä go ja pysähtyä merkistä stop, ei pelkästään seuraten taluttajaa kun taluttaja ryhtyy kävelemään tai seisahtuu. Tämä on tärkeä asia. Muuten hevosta ei voi parkkeerata, mikä puolestaan on ihan hyödyllinen taito hevosen osata.

Mielessäni on eräs tammuska, jonka kanssa tahtoisin näitä harjoituksia harjoitella. Hinkata ihan antaumuksella. Repeat, repeat, repeat. Kirja lupaa hyvin vakuuttavasti, että johdonmukainen harjoittelu väistämättä tuottaa tulosta.

* * *

Olen myös lueskellut ajat sitten hankkimaani Mary Wanlessin kirjaa For the Good of the Rider (1999). En ole koskaan oikein syttynyt siitä, enkä siten jaksanut lukea ajatuksella taikka kovin pitkään. Viimeksi yritin muistaakseni viime kesänä: aloitin jälleen kerran alusta, luvusta The Map is Not the Territory, ja ainoa asia mitä kirjasta oikeastaan muistan, on juurikin vain tuo fraasi. Kirja on ehkä herkästi liian rönsyilevä, monisanainen, ja vaikea hahmottaa noin sisällön organisoinnin suhteen.

Nyt tartuin taas kirjaan, eikä tarkoitukseni enää ole edes yrittää lukemalla lukea sitä, vaan vain selailla ja katsella, lueskella sieltä täältä.

Jotkut istunta-asiat ovat vaikeita kommunikoida, mutta Wanlessilla on omat keinonsa. Esimerkiksi tone. Katso ratsastajia, ja kuvittele heidät säkeiksi. Mitä he sisältävät: perunoita, styroksia, höyheniä? Paremmat ratsastajat on tehty märästä hiekasta taikka muovailuvahasta. Ratsastaja ei voi hallita ja hyödyntää hevosen energiaa, jos hän on itse makaa satulassa kuin kuollut paino taikka killuttelee sen päällä höyhenenkevyenä. Toinen asia on bearing down. Sitäkään ilman ei voi ratsastaa. Wanless kehottaa tutustumaan syviin vatsalihaksiin niistämällä. Näillä yksillä ja samoilla vatsanseudussa aktivoituvilla lihaksilla niistetään nenä ja ratsastetaan. Sinne alas pitää saada oma painopiste, ja sieltä lähtevällä energialla voi sitten alkaa ratsastamaan. Wanlessin mukaan näiden oppiminen mullistaisi lukemattomien ratsastajien elämän: “It is my belief, that if we were to change our conventional map of riding solely by including the concepts of high muscle tone and of bearing down, we would immediately find a huge increase in the number of ‘talented’ riders who walked (and rode) our planet” (59).

Tällaisia asioita on vaikea tajuta, ennen kuin ne pystyy kokemaan omassa kehossaan. Wanless havainnolistaa näitä kertomalla tarinoita oppilaistaan; samaistumisen kautta asiat tajuaa ehkä helpommin? Donna oli perinteisen koulukunnan ratsastaja, “growing too tall, and riding with her stirrups too long” (44). Donna ei tahtonut luopua yliryhdistään ja superpitkien jalkojen tavoittelusta, sillä hän koki muutoin näyttävänsä lyhyeltä, lihavalta ja rumalta satulassa. Tätä lukiessani mieleeni palasi erään CR-kurssin kirvoittama keskustelu vuosien takaa, jossa kaveri kannatti kantapään alas painamista, syystä että “muuten näyttää ihan tyhmältä.” Kokemus omasta kehosta on vaan auttamatta niin henkilökohtainen asia, että sitä on vaikea toisen ymmärtää. Itse jos ajattelen istuvani satulassa liioitellun pitkänä ja “hyvässä ryhdissä” selkä notkolla, jalat liian pitkissä jalustimissa ja kantapäätä alas painaen, on päällimmäinen tunne kontrollin puute ja irtonaisuus satulasta ja hevosesta. Ei kyllä tuntuisi elegantilta sellainen meno. Mutta minusta tuollainen asento onkin liioittelua, jostain toisesta ei lainkaan sitä.

Ratsastustunneilla on toki aina ollut esillä tämä painopisteasia. Vuosikausia ovat opettajat minullekin jankanneet: “Paino satulaan. Istu satulaan.” Mutta mitäköhän hyötyä siitä muka on, jos koko kroppa on ihan joustamaton, lonkankoukistajat pakottavat jalkoja ylös kippuraan, ja polvet puristuvat satulaan. Istu siinä sitten alas. Vähän sama juttu, kuin Wanlessin vertauksessa niistämään oppimisesta: äiti pitää nessua lapsen nenällä, ja hokee että “niistä” (tämä aukeaa muuten englanniksi paremmin, kun äiti käskee “Blow, blow!”), mutta lapsi vain puhaltaa ilmaa sieraimista (57). Kehotus, tällainen avulias “neuvo”, tehdä jotain ei kamalasti auta, jos samalla ei kerrota, että miten. Taikka jos kerrotaankin, niin keho ei välttämättä ole vielä täysin kontrollissa, jotta voisi toimia, kuten käsketään. Tilanne ei kuitenkaan ole aivan toivoton lasten kannalta, ja ennen pitkää he yleensä keksivät ihan omin nokkineen, miten vatsalihaksia käytetään ja nenä niistetään. Bearing down on vissiin hiukan sama juttu, sitä ei voi ihan kamalasti opettaa, se pitää vain tajuta. Wanlessin rönsyilevät monipuoliset selostukset asiasta taitavat sittenkin olla tarpeen, koska lukuisten esimerkkien kautta saa ehdottomasti enemmän eväitä kuin paino satulaan -tyyppisistä neuvoista. Mutta silti, loppuviimein on itse älyttävä ja uskallettava päästää irti niistä tahdonvastaiselta tuntuvista lihaksista, jotka takertuvat satulaan, ja otettava vapauttavat niistämislihakset käyttöön.

* * *

En muuten ole koskaan aiemmin elämässä tainnut pitää oppimispäiväkirjaa yhtään mistään. Yliopistossakin aina välttelin niitä kursseja, joihin sisältyi pakollisena luentopäiväkirjan pitäminen. Mutta tämähän on ihan hauskaa hommaa, ja alan vähitellen tajuamaan, miksi sellaisia päiväkirjoja teetetään opiskelijoilla. Tässähän suorastaan oppii asioita!